tiistai 30. huhtikuuta 2013

Hallimestaruuskisat

Lauantaina oli tämän vuoden kouluhallimestaruuskisat Korpilahdella. Mulla ei ollut mitään kovin suuria odotuksia, koska meidät treenaamiset on ollut pelkästään sitä tiellä köpöttelyä. Joten odotin Ekun olevan jäykkä kuin rautakanki ja Cheryn taas kuskaavan mua 100-0.

Perjantai-ilta kului surkeasti hevosten harjoja letitellen. Täytyy myöntää, että tällä kertaa olisin mielummin ollut kaikkien muiden suomen beliebereiden kanssa Hartwall-areenalla kuuntelemassa maailman täydellisintä ääntä, mutta jouduinkin sateen jäljiltä litimärkänä ja sormet verillä letittää hevosten hiuksia. No ei, oli sekin ihan kivaa :D
Lauantaikaan ei alkanut kovin hyvin... Ensinnäkin hukkasin aamulla toisen piilolinssin, rikoin mun hiusharjan ja sotkin valkoiset kisahousut puuteriin :D Kyllä mä osaan tän homman...

Tallilla hommat sujuikin jo paremmin ja päästiin ajoissa kisapaikalle. Matkalla kiskoin jalkaan mun uusia Mountain Horsen saappaita, ja kyllä ne lopulta meni, sitten kun käsissä oli 10 uutta veristä rakkoa lisää :D Toivottavasti siinä ei mene kauaa kun ne venyy ja muotoutuu mun jalkoihin sopiviks.

Ekaksi menin Ekulla junioreiden mestaruusluokan joka oli helppo A:2 2009. Verryttelin Ekkua aluksi pihalla ja pian pääsimmekin maneesiin. Ekku tuntui yllättävän hyvälle, vaikka en ole päässyt jumppaamaan sitä aikoihin. Verrytellessä testasin keskiravi ja -laukkasiirtymiset, pohkeenväistöt, vastalaukat yms. ja ne onnistui ihan hyvin. Ainoa mikä huolestutti, oli se kun Ekku sai yllättäen ihme hirnumiskohtauksia ja silloin siltä herpaantui keskittyminen kokonaan.
Starttasimme luokan ensimmäisinä ja mun painajainen toteutui kun muut häipyivät maneesista. Ekku alkoi hirnua ja välillä se muistutti lähinnä kiljumista. Ja joka kerta kun se hirnui, se joko nousi edestä turpa kattoon tai teki jonkun ninja-liikkeen. Olisi tehnyt mieli lopettaa jo siihen ekalle pituushalkasijalle kun Ekku vain kiemurteli alla kuin mikäkin mato. Niinhän siinä kävikin, että ekalle keskiravipätkälle tuli tahtirikko. Sain korjattua tilanteen yllättävän hyvin pohkeenväistöön ja ohjelma meni ihan kohtalaisesti loppuun asti, vaikka Ekku sai välillä niitä hirnumiskohtauksiaan.


Oli pakko taas sensuroida :D Mä luulin, että piilolinssit olis parempi vaihtoehto ratsastuskypärän kanssa kuin semmoset uusimman malliston isommat Emporio Armani-lasit, mutta taisin sittenkin olla väärässä ;D Varsinkin kun sade huuhtoi kaikki muut parannukset...
Menin radan jälkeen pihalle kävelemään ja ketutti niin hirveästi, että olisin voinut vaikka lähettää Ekun Siperiaan tällä kertaa ;D Verkassa meni aika hyvin, mutta sitten sen piti radalla säheltää. Hetken päästä kuulutettiin meidän prosentit ja olipas yllätys, tasan 60%! Oli aika järkytys, koska olin varma, ettei saada edes hyväksyttyä. Jokaisesta hirnahduksesta tulee pistevähennys, niin paljonkohan olisi tullut jos Ekku olisi pitänyt turpansa tukossa ja keskittynyt. Mutta tuo 60% alue helposta A:sta on mun mielestä aika hyvin Ekulta, varsinkin kun viime viikot on ollut pelkkää maastotreeniä.

Meidän tulos riitti helposti junnujen mestaruuskisassa pronssiin, koska osallistujia oli niin vähän. Pronssimitali kaulassa siis poistuin Ekun kanssa palkintojenjaosta ja vaihdoin pikaisesti Cheryn kyytiin.

Chery ei ollut yhtään hyvä verkassa. Viimeksi kun olen sillä ratsastanut koulua, niin se oli silloin kun oltiin kisoissa maaliskuussa. Koska niiden kisojen jälkeen Chery saikkuili ja kun poni viimein parantui niin kentät ei enää olleet käyttökunnossa. Maastossa treenaamiset oli juuri edellisellä viikolla lähinnä ryöstölaukkaa ja pystyynhyppimistä, koska Chery ei oikein tykkää maastoilla yksin ja se ei ymmärrä, miksi se joutuu joka päivä lähtemään maastoon.
Kun siinä verryttelin Cheryä niin kokoajan oli sellainen tunne, että se voisi yhtäkkiä lähteä vetämään 100-0 pitkin maneesia tai keksiä jotain muuta yllättävää.
Kyllä se ihan asiallisesti käyttäytyi radalla, mutta laukassa en saanut yhtään pidätteitä läpi ja poni teki ravissa jotain omia töksäytyksiään. Mitään kovin pahaa virhettä radalla ei tapahtunut ja se meni ihan hyvin siihen nähden, mitä meidän treenaaminen on ollut. Jos oltaisiin oltu siinä kisakunnossa, missä oltiin edellisissä kisoissa, niin olisin voinut tähdätä mitalisijaan. Nyt mulle kuitenkin riitti, että Chery suoritti radan kiltisti temppuilematta. Prosentteja tuli 60,5 eli ihan hyvä. Tietysti kun viimeksi saimme 64% niin harmitti kun ollaan menty tuon verran alaspäin, mutta pääasia, että Chery saatiin taas kuntoon. Ei me päästy lähellekkään mitalisijoja, mutta ei me ainakaan huonoille hävitty. Tosi hyviä poniratsukoita on keski-suomessa tällä hetkellä.


Olin molempiin polleihin ihan tyytyväinen. Ekun kanssa pystytään saamaan tosi hyviä tuloksia kun saisin sen vain keskittymään kisaradalla vähän paremmin. Se olis yks tavoite tälle kaudelle :D Pitäiskin suunnitella tavoitteet uusiksi, kun mun tän kauden tavoite oli Ekun kanssa yli 55% tulos alue helposta A:sta ja se tuli nyt ylitettyä aika reilusti ;D

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Maastoilua

Otsikossa onkin lyhyesti kaikki viimeisen 1,5 viikon treenit :D Tosiaan siis kun lumet lähti niin ainoa treenipaikka meillä on ollut tiet. Kenttä jäi silloin viime syksynä kesken ja nyt siinä on sorakerros jossa ei pahemmin voi ratsastella. Pellollekkaan ei voi mennä, koska siihen pitää kasvaa hyvä laidunheinä kesäksi. Nyt ei siis auta muuta kuin odotella, että koneet saadaan vietyä kentälle.

Meillä on kuitenkin ollut ihan kivoja maastoreissuja. Oon käynyt vähän jo metsässä etsimässä polkuja, mutta sinne ei paista aurinko kovin hyvin, niin siellä on vielä märkää ja lunta. Ihan lupaavalta siellä kuitenkin näyttää.
Välillä on saanut ratsastaa hyytävän kylmässä kaatosateessa ja välillä taas aurinko on käristänyt meidät hengiltä, ihan kiva tää suomen kevät ;D



Tekisi jo kovasti mieli päästä hyppäämään. Ekulla on nyt silikonipohjalliset etusissa, niin sillä saisi taas hypätä. Oon hypännyt viimeksi joskus tammikuussa kenttävalmennuksessa ja sitä ennen marraskuun kisoissa. Voi siis olla,että mun hyppytaidot on vähän ruosteessa :D Mutta mulla ei oo ollut hevosta, jolla olisin voinut hypätä.  Kun saadaan kenttä kuntoon, niin heti täytyy testata mun uudet erikoisesteet. Tein ne ihan itse viime kesänä.

Oon ollut tän viikon tetissä Agrimarketissa. Heppaosastolla oon mm. investoinut hokkeja ja tarkistanut rehupurkkien päiväyksiä. Siellä on itseasiassa ollut ihan kivaa. Ihan sattumalta mun kaveri Jaakko oli saanut sieltä myös tettipaikan niin mun ei oo tarvinnut ollut ainoa häslääjä siellä :D
Oon ollut jonkun verran myös puutarha-osastolla ja tänään mm. laiteltiin kukkia ja mansikoita hyllylle. Tuntuu jo niin kesäiselle kun näkee mansikoita, tosin niissä ei tietenkään ollut vielä marjoja :D
Pääsin tossa yks päivä Jaakon skootterin kyytiin ja nyt mun skootterikuume on vain pahentunut, koska se oli ihan parasta. Melkein yhtä kivaa kuin ratsastus :D En millään pysty oottamaan, että saan sen kortin. Pääsin jo teoriakokeestakin läpi ekalla yrityksellä. Onneksi mulla on jonkun verran matkaa tallille niin tallimatkat sujuu kivasti skootterilla huristellen.



En enää muista, että mitä kaikkea jännää tässä on ehtinyt tapahtua :D On ollut niin kiire, ettei ole ehtinyt täälläkään käydä päivittelemässä. Nyt kun ei enää tarvitse opetella liikennesääntöjä niin voisin yrittää olla taas vähän ahkerampi bloggaaja, mutta taitaa jäädä vain yritykseksi.

Muutaman viikon päästä olis luvassa yks ylläri, mutta siitä sitten enemmän kun sen aika koittaa 

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

:DD

Chery kävi viime maanataina klinikalla ja se todettiin siellä ihan terveeksi! :D Luultavasti se oli vain saanut jonkun kolahduksen tarhassa, joka on parantunut levossa.
Liikutuksen sai aloittaa heti ja pari ensimmäistä päivää kävimme maastakäsin lenkillä Cheryn kanssa. Torstaina hyppäsin jo ponin kyytin ja ratsastin sillä käynnissä vähän voltteja. Kokeilin muutaman ravivoltin ja se ei ontunut, mutta ihan normaalilta se toinen etunen ei ravissa tuntunut. Lopettelin siihen ja päätin, että annan sille nyt vielä muutaman päivän lepoa ja kokeilen sitten uudestaan. Se oli kuitenkin parantunut jo tosi hyvin niin täytyi vaan antaa sen parantua kunnolla.
Tänään kokeilin ratsatsaa ilman satulaa ja se oli kaikissa askellajeissa ihan puhdas, joten nyt poni on taas ihan kunnossa. Aloitellaan kevyesti taas liikutus :D


Eilen olimme Korpilahdella aluekouluvalmennuksessa. Kuvat ei oikein onnistunu, enkä jaksa videoitakaan käsitellä niin tää jää nyt vähän tylsäksi.
Mietimme vaikka kuinka pitkään, että uskallameko lähteä nyt kun on sitä herpes-virusta liikkeellä. Juttelin oman valmentajani kanssa ja tulimme siihen tulokseen, että kyllä me voidaan mennä kun tää keski-suomen tilanne on ihan hyvä. Ekun täytyy vaan unohtaa hetkeksi tammojen iskemispuuhansa   :D
Valmennus meni aika hyvin. Meillä on ollut kotona aika huonot pohjat nyt kun lumet sulaa, niin oli ihanaa päästä maneesiin. Teimme aluksi avoja, ratsastimme taas ympyrällä, työskentelimme laukassa pääty-ympyrällä ja voltilla sekä teimme takaosakäännöksiä. Saimme taas paljon kehuja ja kotiläksyksi treenata kouluohjelmia.
Kahden viikon päästä olis hallimestaruudet tuolla samassa paikassa.

Tänään ajeltiin Äänekosken suuntaan ja kävimme ensiksi palauttamassa mun vuokrasatulan ja otettiin mukaan mun ikioma uus Stübbenin Scandica, joka on siis se sama kuin se meidän vuokralla ollut. Toi on vaan ihan käyttämätön ja uusi.
Sen jälkeen menimme katsomaan myytävää skootteria meidän tuttujen luokse. Rakastuin siihen heti. Se on just sellanen minkälaisen halusinkin. Ensinnäkin tärkein, eli se on rekisteröity kahdelle, se on nelitahtinen ja siinä penkin alla tila kypärälle. Merkiltään se on Solifer ja sillä on nyt ajettu 4000km. Korealainen laatu, mutta nytpähän nähdään kuinka kestävää kamaa korealainen on :D Mut kyllä noitten Soliferien pitäis olla ihan hyviä. Ainakin se on tosi komeen näkönen, musta jossa on limenvihreällä kuviot.
Me ostettiin se ja samalla ostettiin 2 kypärää. Mulle oli just sopivan kokoinen ja se toinen on vähän isompi, mutta pystyy ainakin ottamaan isopäisen kaverin kyytiin ;D Nyt ku selviäisin joskus vielä niistä hirveistä kokeista ja saisin sen mopokortin niin olis ihan kiva. Sais sulaa jo noi lumet ni päästäis alottamaan ajotunnit. Ens viikolla saan sen ihanuuden itelleni <3 Sillä kelpaa sitten huristella kesällä tallille.

Taisin jossain välissä mainita jostain äitin varusteyllätyksestä. Se siis tuli postissa viime viikolla ja siellä oli Pikeurin kisatakki!  Se istuu ihan täydellisesti mun päälle ja siitä tulee nyt mun kisatakki koulukisoihin. Olisin muuten suuttunut äitille, koska nyt mulla on peräti 4 kisatakkia, mutta koska tuo oli niin ihana niin en suuttunutkaan. Käytän estekisoissa sitä mun viime syksynä ostettua ja ne 2 muuta saa olla sellasia varatakkeja tai sit myyn ne joskus jos on rahapula :D

Mulla ois ollut kännykässä uusia kuvia, mutta siirän ne koneelle ens viikolla ja lisään tänne jos ehdin. Oon myös alkanut suunnittelemaan sitä tallin esittelypostausta, mutta nyt paikat on ihan kauhean näköiset kun lumet sulaa ja kaikki rakennusaikaiset roskat paljastuu lumen alta, niin joudun ehkä vähän siirtämään sitä vielä.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Heppamessut

Mulla oli eilen aamuna herätys klo 6.30 ja piti äkkiä vain tehdä kaikki aamujutut ja sitten ajettiin tallille. Annettiin hepoille +muille otuksille ruoat ja päästettiin pihalle. Kello oli 8 kun lähdettiin ajamaan. Me lähdettiin sittenkin äitin kanssa kahdestaan, koska mun valmentaja ei päässytkään mukaan.

Ehdin tuhota mun korvat jo menomatkan aikana, kun laitoin aina kuulokkeet korville ku radiosta tuli jotain tylsää. Ei ehkä ollu järkevää, koska sain sitten koko päivän olla semmosen hälinän keskellä.
Saavuttiin perille joskus puoli 11. Siellä oli ihan järkyttävästi porukkaa ja auto jouduttiin parkkeeraamaan aika kauas. No ei se nyt ollu niin paha, mutta ku mentiin sinne halliin, niin siellä oli ihan törkeästi porukkaa.

Me ehdittiin ehkä katsoa n. 10 minuuttia sitä kouluratsastusklinikan loppua. Sen jälkeen käytiin kuuntelemassa sitä juttua kisajännityksestä. Oli se ihan mielenkiintoinen, mutta ei mua oo enää vuosiin häirinnyt kisajännitys. Mut sai siitä ihan hyviä ideoita.

Sen jälkeen kierrettiin shoppailemassa. Siellä meinas tulla hulluksi kun oli niin paljon kaikkea ihanaa kamaa. Mutta oli siel aika vaikea kulkea kun porukkaa oli niin paljon. Ostettiin mulle uudet saappaat joiden hintaa en olisi edes halunnut kuulla, mutta ne kestää ainakin 10 vuotta ja on muutenkin tosi hyvät. Ne oli jotkut Mountain Horset, en muista ihan tarkalleen. Ne tulee mulle postissa parin viikon päästä, koska ne laitetaan ensin mun mittoihin.
Oli aika ahdistavaa olla siinä kun se myyjä testaili niitä ja otti mittoja kun samalla kaikki ohikulkijat tuijotti mua. Satuttiin olemaan vieläpä siinä sisääntuloaukon edessä niin sitä porukkaa oli siinä jonkun verran :D



  • Löytyi tuollainen ihana pinkki Equilinen kisapaita. Toi on just täydellinen kesän estekisoihin. Se on tosi kivan näköinen ja tuntuinen päällä. En muista enää hintaa ja hukkasin jo hintalapunkin
  • Vieressä on Pikeurin Candela housut, jotka oli ihan pakko ostaa, koska ne oli alennuksessa niin halvat, 115€. Eikä kyllä kaduta et tuli ostettua, ne on aivan täydelliset päällä.



  • Toi neule on Kingstonia, eli Börjesiltä. Siitä tuli ehdottomasti mun uus lempparipaita! Toi Kingston-logo tos rinnassa on tosi siisti, sit samoiten niskapuolella on semmonen pieni heppabrodeeraus ja noi paikat kyynerpäissä on ihan kivat, vaikka ekaks ne näytti vähän hassuilta, mutta kyl ne sopii tohon. En muista enää ton neuleen hintaa.
  • Noi farkkuratsastushousut on Mountain Horselta, alennuksessa maksoivat 80€. Nekin on aivan ihanat,  aion käyttää niitä koko kesän :D Etu- ja takataskussa on ihana Mountain Horsen logo, jotka ei nyt näy tossa kuvassa, mutta kyl ne varmaan näkyy sit ratsastuskuvissa :D 
  • Ja noi sukat on Kingslandilta. Ostin paketin, jossa oli 3kpl tollasia samanlaisia kaikki. Toi nilkkaosa on harmaata ja sit pohjeosa mustaa ja ylhäällä on KL:n logo. Se paketti maksoi 20€.


No tässä nyt on vielä lähempää noi sukat :D Sori, en osaa kuvata


Börjesiltä löytyi tämmonen kiva riimunnaru. Toi kultainen lukko on tosi nätti tuossa ja nuo värit sopii hyvin yhteen. Sopii useimpiin Cheryn riimuihin, Ekulle ehkä vähän liian hempeä väri ;D

Shoppailujen jälkeen käytiin kuuntelemassa tietoiskua kentän rakentamisesta, koska se on meillä nyt aika ajankohtainen asia. Sen jälkeen taas vähän kierreltiin ja löydettiin hieno kyltti meidän talliin ja toinen mun huoneen oveen :D


Hah xD Tällänen on nyt mun ovessa ;D Ois ton voinu viedä sinne mun kämppään tallillakin, mutta mä luulen, että siitä ois enemmän hyötyä kotona :D


Törmäsimme tässä välissä myös meidän tuttuun, joka oli tullut seuran bussilla. Se tuli meidän mukaan ja käytiin kuuntelemassa eläinfysioterpautin luentoa, joka oli tosi mielenkiintoinen ja sain uusia ideoita Ekun jumppaamiseen. Ja heti perään kuuntelimme myös jotain hevosen kuntotestijuttua, joka meni multa ehkä vähän ohi. 

Käytiin syömässä joskus 15 jälkeen kun siellä ei enää ollut jonoja. Sieltä suunntattiin vielä kuuntelemaan juttu ratsuhevosen hankinnasta. Siinä ei tullut juurikaan uutta tietoa, ja alku oli siitä suunnattu niille, jotka on ostamassa ekaa heppaansa. Eli siitä ois ehkä ollut mulle hyötyä joskus yli 5 vuotta sitten ;D

Päivän kohokohta oli esteratsastusnäytös, jossa oli mm. Anna-julia Kontio. Ennen sitä näytöstä äiti viimein suostui siihen, että mulle ostetaan pinkki talikko. Jäin pitämään meille paikkoja ja äiti lähti hakemaan mulle pinkkiä talikkoa.
No se saapuikin sieltä pehmikset kädessä. Ne oli lohdutuksena sille, kun viimeinen pinkki talikko oli viety nenän edestä. Eipä mua paljoa lohduttanut semmonen kaloripommi :D Mun ei olis tarvinnut masentua, jos se olisi silloin aamulla ensimmäisenä suostunut ostamaan mulle sen pinkin talikon, mutta kun ei millän voinut, arghh ;D
Katottiin sitä esteratsastuskilpailua jonkin aikaa, mutta lähdettiin ennen kello 6 pois. 
Matkalla ei pystynytkään enää kuuntelemaan musiikkia kuulokkeilla kun pää oli muutenkin räjähtämäisillään. Koko matkan ajan juttelin Tildan kanssa facessa ja selitin mistä kaikesta se oli jäänyt paitsi, siis Tildan näkökulmasta katsottuna xD Viimeiset 10 minuuttia oli jäljellä, niin kännystä loppu akku. Oltiin kotona n. puoli 9. 

Sit vaan kotona äkkiä sovittamaan uusia kamppeita. Rakastuin niihin heti, kaikki oli ihan täydellisiä ja sopi hyvin mun päälle. Olinkin koko illan ratsihousut päällä.

torstai 4. huhtikuuta 2013

Pikaiset kuulumiset

Ehdin nyt nopeasti vähän päivitellä viime päivien tapahtumia.
Cherylle on varattu klinikalle aika ensi maanantaiksi, joten silloin saadaan varmuus, että mikä sen jalkaa vaivaa. Tallilla kävi tänään kengittäjä ja se oli tutkinut Cheryn kaviota. Kengittäjä epäili, että siinä on paise, mutta se on vaan niin taidokkaasti piiloutunut, ettei kengittäjä löytänyt sitä.
Toivottavasti se olisi vain paise, koska se saataisiin hoidettua kuntoon nopeasti. Nyt hoidamme jalkaa niin kuin paisetta hoidetaan ja odotellaan, että pääsemme klinikalle.

Sitten toinen uutinen on se, että meidän minipossu tuli meille viime maanantaina. Se oli alkuun tosi arka, mutta on se nyt meidän porukkaan jo kiintynyt. Se siis asustaa meillä kotona :D Kuulostaa varmaan aika järkyttävältä, mutta noi on tosi siistejä eläimiä ja menee niin kuin koirakin. Ja tuo meidän Paplo ei ole sellanen tavallinen iso ja läski minipossu vaan toi on joku mikropossu tai muu vastaava, en tiiä tarkalleen. Mutta siitä kasvaa semmonen pienempi ja kätevämpi kuin niistä semmosista isoista minipossuista. Paplo muuttaa sitten kesällä tallille tallipossuksi :)

Kännykkälaatu...
Voisin laittaa tähän nyt pari muutakin kuvaa kun tyhjäsin kännykän kuvat koneelle.
Ekku muuten täytti eilen 10v ja juhlistimme sitä maastossa. Pakkasin tallille lenkkikamppeet mukaan ja otin Ekun naruriimuun ja lähdimme 4,6 kilsan lenkille ja ehdimme sopivasti tulla iltatalliaikaan takaisin tallille. Kävelimme jonkun verran, mutta kyllä me aika paljon juostiinkin. Täytyy välillä harrastaa vähän muutakin liikuntaa kuin pelkkää ratsastusta ja Ekulle sattui sopivasti eilen lomapäivä, niin päätin ottaa sen lenkkikaveriksi. Ekulla tuommonen 4,6km ei tunnu missään, mulla vähän tuntu jaloissa kun jouduin menee siinä keskemmällä jossa oli liukasta. Ekku on tosi kiva lenkkikaveri kun se käyttääytyy niin fiksusti maastossa ja juoksee samaan tahtiin kuin minä eikä spurttaile ja touhua omiaan tms.

Ekun kanssa lenkillä aiemmin joskus pari viikkoa sitten


Oon joskus näköjään tollasenkin väsänny. Mulla on kännykän tiedostot täynnä noita keep calm-juttuja ;D 


Lauantaina mä lähden äitin ja mun valmentajan kanssa heppamessuille Tampereelle. Me käydään aamulla päästämässä hevoset vaan ulos ja annetaan niille safkat, sitten lähdetään kohti Tamperetta. En olekkaan ennen ollut heppamessuilla. Saa nähdä,että kuinka paljon kamaa sieltä lähtee matkaan ;D