perjantai 31. toukokuuta 2013

Aikataulu / MyDay kuvina

Tein tän aikataulu/mydayn torstailta. Mun järkkäri jäi tallin kämpille. Jouduin kuvaamaan kännykällä, joten laatu on mitä on. Kännykästä loppui akku juuri silloin, kun lähdin ratsastamaan eli päivän kohokohtana, joten laitoin siihen kohtaan jonkun kuvan viime viikonlopulta.
Enkä oikein osaa kertoa mun päivästä, mutta toivottavasti tykkäätte tästä!

klo: 6.10  Herään 10 min ennen kuin herätys alkaisi soimaan. Ei meinannut millään jaksaa herätä, koska nukahdin vasta 1 aikaa yöllä kun ensin olin pyörinyt 4 tuntia sängyssä :D Eli kivat silmäpussit tiedossa -_- Otan kännykän ja tsekkaan pari blogia niin silmät jaksaa pysyä auki.

6.20  Nousen ylös ja puen päälle. Mietin pitkään, että laitanko sittenkään musta-valkoraidallista toppia, koska vaakaraidat kuulemma tekee leveämmän näköiseksi. En jaksa ettiä mitään muutakaan niin se saa luvan kelvata.

6.25 Kuulokkeet korville, koira flexiin ja vien sen lenkille.

Ihanuus <3
6.40 Oon taas kotona ja alan laittamaan piilolinssejä silmiin. Ne ei meinannut mennä millään. 20 minuuttia tappelin ja viimein ne oli paikallaan.

7.00 Menen syömään aamupalaa. Kaurapuuroa ja ihan älyttömän hyvää mansikkasmoothieta, joka ei ollut mitään sokerilitkua vaan 100% hedelmää ja marjaa. Oli todella hyvää!

Nam nam :D
7.15 Hampaiden pesu ja heti perään normaalit aamuiset kauneudenhoitotoimenpiteet. Eli kasvovettä, otsatukan suoristus, meikkivoide + puuteri yms, hiusten harjaus ja kiinni laitto. Ei mitään kovin erikoista.

Maailman ihanin kasvovesi
Maailman surkein suoristusrauta :/
Nää vaihtelee mulla kokoajan kun en oo tyytyväinen mihinkään. Nyt on Lumenet testissä :)
7.50 Huomaan, että kello onkin jo paljon. Etin äkkiä skootterin avaimet ja teen pikaisen valinnan, että otanko mustat tennarityyppiset kengät vai pinkit ballerinat. Otan ne mustat, koska ne sopii mun vaatteisiin paremmin, mutta ois ne pinkit mennyt hyvin mun laukun kanssa. Sit vaan äkkiä skootterin kyytiin, joka luojan kiitos suostui käynnistymään aika nopeasti.

7.55 Oon onneksi ajoissa koululla. Viskaan hupparin lokeroon ja lähden matikan tunnille.

8.00-8.50 Oon matikan tunnilla. Me tehdään sudokuja koko tunti ja kuunnellaan jotain ihan järkyttävää musiikkia.

8.50-9.00 Välitunti lukion aulassa. Istuttiin pöydällä Laukun kanssa ja heiluteltiin jalkoja ja kaikki tyypit kävi pikaisesti juttelemassa meille ohi mennessään, yksi oli mm. Tilda ;D

Ihkut jalat
9.00-10.00 Yhteiskuntaopin tunti (+välitunti) pihalla aurinkoa ottaen, oli tosi kuuma jo siihen aikaan aamusta. Kuvailin vähän kaikkea ja poseerasin kun Laukku kuvasi mua :D


Aada ja Vilma
Varpaitten tuuletusta ;)
10.00-10.45 Äidinkielen tunti. Katottiin jotain ihan pimeetä anime-elokuvaa.
Meille palautettiin lukupäiväkirjat joka tehtiin jo joskus maaliskuussa ja saatiin henkilöesitelmän numerot. Tein sen lukupäiväkirjajutun Vampyripäiväkirjat-sarjan kirjasta ;DD Tuli 9-! Mutta se henkilöesitelmä, jonka tein Conor Maynardista (<3), siitä napsahti 9½!! Mä teinkin sitä esitelmää ihan innoissani kun sai itse valita tosi mielenkiintoisen henkilön, mutta en ois uskonut, että osaan luokan edessä esiintyä niin hyvin :D No mut Conor ansaitsee vain täydellisen esitelmän ;) Ihan hyvät numerot näin viimeisenä, oon tyytyväinen :D

Vähän vanhempi kuva siitä mun esitelmän tukisanalistasta
10.45-11.20 Ruokatunti

11.20-12.05 "Normaalit" oppitunnit on tältä päivältä ohi. Ollaan lv-luokassa ja tapellaan, että mennäänkö katsomaan 7. luokkalaisten sählyottelua, otetaanko aurinkoa koulun pihalla ja rampataan kaupassa vai mennäänkö keskustaan uimarannalle.

12.05-12.20 Käydään Laukun kanssa ostamassa jätskit ja mennään ottamaan aurinkoa koulun pihalle.

Hirveä kaloripommi, mutta maistui ihanalle
12.20 Luokanvalvoja päästää sittenkin lähtemään uimarannalle. Päätetään skootterin sijasta kävellä sinne, niin kulutetaan edes vähän jätskistä kertyneitä kaloreita.

12.30 Ollaan perillä ja jutellaan kaikkien tuttujen kanssa, koska siellä oli aika paljon porukkaa. Laukku kävi uittamassa varpaita, mutta mä en viittinyt, koska mulla oli sukkahousut.


13.10-13.40 Lähdetään käppäilemään takaisin koululle. Odotellaan siellä, että se sählyturnaus loppuu ja me päästäisiin kotiin. Ja se tunne, kun saataisiin olla missä tahansa muualla, mutta me istutaankin pimeällä käytävällä enkun luokan edessä :D Mutta siellä oli ihanan viileää tuskallisen auringonpaisteen jälkeen, ei sillä että me jäätäisi ikävöimään enkun tunteja tms. :D

13.40 Koulu loppuu!! Hyppään skootterin kyytiin ja ajan suoraan tallille.

Maailman surkein skootteri, mutta onhan toi ihan pirun komee! 
14.00 Oon tallilla ja menen suoraan kämppään vaihtamaan ratsastuskamppeet. En jaksa syödä välipalaa, joten menen vain suoraan pihalle ja haen Ekun laitumelta.

Talliin lähdössä. Mä osaan taas rajata nää kuvat tosi hyvin ja silleen... ;D
14.10 Vien Ekun hoitopaikalle odottelemaan hetkeksi. Radio tietysti heti päälle ja alan laittelemaan hevosten ruokia rehuhuoneessa. Sen jälkeen otan Ekun harjapakin ja alan laittamaan sitä kuntoon.

14.45 Ekku on valmis ja suuntaamme paahtavaan aurinkoon pellolle. Treenataan aluksi ihan perus voltteja ja avoja, sen jälkeen takaosakäännöksiä ja vielä vähän ravi-vastalaukka siirtymisiä

15.35-16.10 Ekku on ihan hikinen ja käymme tallissä vain heittämässä varusteet pois ja sitten Ekku pääsee suihkuun. Kuivauksen jälkeen vien sen laitumelle ja otan vaihdossa Cheryn. Hoidan ja laittelen Cheryn tallissa kuntoon.

16.10-16.45 Lähdemme Cheryn kanssa pellolle, samoihin akoihin äiti tulee sinne tekemään tallihommia. Teen kevyesti verryttelyn, vähän voltteja ja avoja. Sen jälkeen ravi-vastalaukka siirtymisiä ja loppuverkat. Cherylle tuli tosi kuuma, enkä viittinyt siltä sen enempää enää vaatia.
16.45 Cherykin käy tallissa heittämässä kamppeet pois ja vien sen suihkuun. Suihkusta suoraan laitumelle.

17.00 Mulla on ihan kamala nälkä, joten käyn kämpässä vähän syömässä ja vähän tsiigailemassa Kauniita ja Rohkeita x'DD Mutta ku ei telkusta tullut mitään fiksua...

17.15 Ajattelin mennä siivoamaan tarhoja, mutta äiti olikin siivonnut ne. Menen rehuhuoneeseen laittamaan seuraavan päivän ruoat valmiiksi Cherylle ja Ekulle, koska en itse ole tulossa tallille seuraavana päivänä. Lähden Vaasaan kokeilemaan yhtä ranskalaista ruunaa.


17.30 Otetaan hevoset syömään talliin. Chery jää sinne yöksi, mutta Damppa, Eltsu ja Ekku menee yöksi laitumelle.

18.00 Käyn sisällä hakemassa laukun ja vaihdan kamat. Sit lähden ajelemaan kotia kohti

18.30 Oon kotona ja vaihdan jumppakamat. Teen mun perustreenin; vatsalihaksia, kylkirutistuksia, askelkyykkyjä, kyykkyhyppyjä ja sit niitä joitten nimiä en muista :D

18.55 Heitän bikinit päälle ja soitan Laukulle, että lähteekö se mun kanssa uimaan.

19.00-19.30 Laukku tulee messiin ja me mennään tähän mun asuinalueen uimarannalle, joka on muuten maailman ihanin biitsi :D Uin ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Vesi oli tosi lämmintä, paljon lämpösempää kuin tallin joessa.

Vitsit kun oli vaikeeta ajaa jopolla kun oo ajanu pelkästään skootterilla mopokortin saatuani. Ei vaan mitenkään voinut käsittää, että jopossa ei ole jarruja tuossa ohjaustangossa ;D
19.30 Ajelen kotiin ja menen suoraan suihkuun pesemään hiukset. Suihkun jälkeen pesen kasvot geelillä ja samalla harjaan hampaatkin kun oon siinä hammasharjan lähettyvillä. Yleensä harjaan ne vasta viimeisenä illalla, mutta nyt tein poikkeuksen.

20.00 Meen ulos aurinkotuolille kuivattamaan hiuksia ja kuuntelemaan musiikkia. Jos meidän nettiyhteys toimisi niin olisin 100% varmasti koneella mesettämässä ja seikkailemassa netissä.

20.30 Tulen sisälle siivoamaan mun huonetta ja leikin puhelimella. Laskeskelen samalla, että ehtisinkö huomisen Vaasan reissun jälkeen lähteä ajelee Tildan kanssa skootterilla keskustaan.

21.15 Otan piilolinssit pois. Puhdistan kasvot kasvovedellä, laitan kosteusvoiteen ja seerumin. Vielä vaseliiniä huuliin ja vähän suklaa vartaloöljyä.

Aivan ihana sarja tuo Látelier des Delices. Ostin kauneushoitolasta viimeksi noi, eikä oo tarvinnut katua! Niissä ei oo semmossia tavallsia ällöjä tuoksuja, vaan yksi tuoksuu mm. mantelikeksille ja muutkin tuoksuu eri leivonnaisilta. Ihan kivaa vaihtelua :)
Ihanaa toi suklaaöljy <3 ja missä mä olisinkaan ilman tavallista vaseliiniä
21.30 Nukkumaan (eli toisinsanoen seikkailemaan kännykällä instagramiin ;D ) Eiku kyl mä maltoin suht. ajoissa alkaa nukkumaan.

Tästä tuli vähän sekava, koska jouduin kirjottamaan tosi nopeasti. Mut teen varmaan postauksen siitä Vaasan reissusta ihan pian!

tiistai 28. toukokuuta 2013

Tallibileet -kuvapostaus!

Meillä oli tyttöjen kanssa tallibileet tänä viikonloppuna. Lauantaina kävin aamulla ostamassa safkaa kaupasta mukaan ja pakkasin vähä kamppeita. Heti aamupäivästä menin tallille ja ratsastin + hoidin hevoset.
Suihkutin letkulla ja pesin kaikki hevoset liikutuksen jälkeen, ja ne tuntui nauttivan siitä, vaikka Ekku ahkerasti steppailikin ja yritti poistua paikalta.

Kun hepat oli hoideltu, niin kävin vaihtamassa bikinit päälle ja menin sivupihalle ottamaan aurinkoa ja  ainakin yritin ottaa kunnon rusketuksen. Samalla kuuntelin musaa ja odottelin tyttöjä.
Jotain 45 minuuttia mä siinä köllöttelin, mutta sitten tuli niin sekava olo, että menin sisälle laittelee paikkoja kuntoon. Sain varmaan jonkun lievän auringonpistoksen. Ja sisällä huomasin, että mulla olikin tullut rajat jo siitä topista jolla ratsastin, että se siitä kivasta rusketuksesta -_-

No mut siis tytöt tuli siinä hetken päästä.
Päätettiin heti ekaksi värjätä Tildan hiukset. Sen oli siis tarkoitus blondata niitä tai jotai. Ensin laitettiin sille värinpoisto ja jämät siitä laitettiin laukun poninhäntään.

Laukku meni heti ekana testaamaan uuden keinun :D
Kumihanska operaatio x)
Reetta ja Tilda säheltää. Tossa toi Tildan hiusväri ennen värjäystä
Oi kun on nättejä tyttöjä :D
¨
Kesäpoju laitumella <3
 Miks kenelläkään ei oo kynsilakkaa?!!
Sori Tilda, mut oli pakko laittaa :)
Joskus klo 7 aikaan annoin hevosille iltaruoat ja kuskasin heppoja tarhoistaan talliin sekä laitumelta tarhoihin. Ne viettää yönsä tuollaisella systeemillä.
 Kun Tildan värit oli laitettu niin päätettiin lähteä kattomaan, että pystyiskö siinä meidän joessa uimaan. Siitä tulikin aika mielenkiintoinen reissu... xD

Mää jäin vähä jälkeen ku unohduin lässyttämään hevosille :D

?? x'D
Mä en tarennut kun vähän pohkeita uitella siinä joessa, mutta nuo muut pulski ja veivas siellä kokoajan. Mää lähinnä ruikutin rannalla ja kuvasin niitä.
Jossaki vaiheessa päätettiin ottaa vähän mutanaamiota, tai no mä olin taas nössö enkä ite ottanu vaikka ehdotinkin sitä :D

Tosi houkuttelevan näköistä
Ihhana naamio x)
Tytöt tunki tota lääryä itteensä niin paljon ku sai vaan tungettua. Ei se sit ollutkaan enää ihan niin hyvä idea kun ne yritti pestä sitä pois ;D Mulla oli vaan pari roisketta, ja nekään ei meinannut irrota. Siinäpähän sukeltelivat siinä kylmässä jokivedessä x)

Mentiin jossain vaiheessa sisälle ja paistettiin pitsoja ja katottiin telkusta se yks elokuva jossa näyttelee Josh Hutcherson nuorempana :D Tai no mulla meni aika paljon ohi siitä elokuvasta, koska mä seikkailin vähän netissä ja mesessä :D Mut oli se ihan hyvä leffa. Selailin vähä youtubessa ja aina kun olin koneella, laitoin youtubesta Tarzan Scream 10 Hours ja nauroin sille maha kippurassa. En oikeesti tajua, että mitä hauskaa siinä oli, mutta mä nyt nauran aina kaikelle tyhmälle ;D Tyttöjä tais alkaa jo viimeistään seuraavana päivänä ärsyttää se huuto, mut kyllä niitäkin nauratti ku mä nauroin :D
Se ilta menikin siinä sit vähä sillee kivasti... ;DD En jaksa siitä sen tarkemmin kertoa ;)
Mut mentiin nukkumaan joskus ennen kolmea, aikasemmin kuin viimeksi! :D
Mää olin taas yks niistä joka ei millään malttaisi mennä nukkumaan, vaikka tiedän, että seuraava päivä tulee olemaan tuskaa.

Aamulla heräsinkin 7 jälkeen ja menin tekemään aamutallia. Ruokin hevoset, vein laitumelle, täytin vesikupit, siivosin karsinoita sekä lakaisin tallin käytävän. Siinä ei mennyt kauaa, ja joskus 8 jälkeen menin sisälle syömään aamupalaa tyttöjen kanssa. Katottiin samalla lastenohjelmia, jotka oli ihan pimeitä. Kyllä ne ennen vaan oli paljon parempia!

Päätettiin lähteä aamu-uinnille ja napattiin heinäladosta styroksipala uimapatjaksi. Tilda sen kanssa pulikoi aika pitkästi jokea pitkin, tosin se pala halkes kahtia jo heti alkumetreillä. Vesi oli edelleenkin ihan järkyttävän kylmää. Kävin välissä hoitamassa heppoja. Sillä välin tytöt oli mennyt tyhjälle laitumelle ottamaan aurinkoa.
Mä menin kanssa. Otettiin siinä aurinkoa, kuvailtiin ja lörpöteltiin. Ja haettiin sisältä ampparijätskit! Maistuipa amppari hyvälle pitkästä aikaa.


Keksittiin jossain viheessa, että otetaan Ekku laitumelta ja tytöt kuvaa mua ja Ekkua siinä pellolla. Jos olisin ollut fiksu, olisin laittanut farkkushortsit ja kunnon paidan päälle :D Mut koska en ollut fiksu niin menin olkaimettomilla bikineillä ja paidalla :D En suosittele sellaista yhdistelmää ratsastuskäyttöön ;DD ++ se, että inhoan yli kaiken mun jalkoja, niin siksi niistä miljoonista kuvista laitan tähän vain pari.










...ja sori nyt niille, jotka järkyttyy kypärättömästä ratsastuksesta :D

Tytöt häippäs siinä iltapäivästä ja mä ratsastin illan hevosia. Tein iltatallin ja lähdin kotiin joskus 8 jälkeen. Ensimmäistä kertaa ikinä mua pelotti ajaa skootterilla, sillä mun yöunet on ollut aika lyhyitä viimeset 2 viikkoa ja nyt se kostautui. Tuntui, että nukahdan kesken matkan ja silmät ei meinannut pysyä auki. Selvisin onneks ehjänä kotiin asti, ja päätin, että kun seuraavan kerran taas pidetään partyt niin ensin pitää nukkua entiset univelat alta pois :D

Tildan version tuosta viikonlopusta voi käydä lukemassa sen blogista, eli täältä (<- klikkaa)

Tässä ehti jo tapahtua paljon viikonlopun jälkeen, mutta nettiyhteyden katkeamisen takia en ehtinyt postailla aiemmin. 

Multa toivottiin aikataulupostausta ja myday:tä, joten suunnittelin, että voisin tavallaan yhdistää ne. Kuulostaisko hyvälle?

lauantai 11. toukokuuta 2013

Ekun pikaiset terveiset

Ekku julistaa virallisesti auringonottokauden avatuksi. Nyt kaikki ottamaan Ekusta mallia ja menee ulos hankkimaan kauniin rusketuksen :D



torstai 9. toukokuuta 2013

Epämääräinen postaus

Tässä postauksessa ei tule olemaan mitään järkeä. Joten jos ei kiinnosta epämääräinen sönkötys, niin skippaa suosiolla tää postaus.

Nyt on vaan ihan pakko postata vaikka ei oo aihetta, koska tää on viimeinen tauko vähään aikaan kun mulla on edes vähän aikaa. Sillä mun elämä on yhtä tuskaa seuraavat 2 viikkoa. En ehdi tekemään mitään, koska meillä on ihan hirveä koeputki ja kaiken maailman esitelmät yms. Mää en oikeesti tiedä yhtään miten mun aika riittää yhtenä päivänä liikuttamaan 2 hevosta (+kaikki tallityöt) ja lukemaan neljään eri kokeeseen ja tekemään esitelmää. Mä mieluummin nukkuisin yöt, mutta nyt näyttää siltä, etten ehdi nukkua ollenkaan. Mun numerotkin oli niin hyvää vauhtia nousemassa, ettei nyt viittis laskea niitä tässä loppumetreillä.
Eli en luultavasti ehdi päivitellä blogia tän koerumban aikana.

Cherylle ja Ekulle kuulu kuitenkin tosi hyvää. Erityisesti Ekku on ollut ihan superhyvä kun olen päässyt sitä jumppaamaan pellolla. Nyt tekis niin mieli päästä kisoihin kokeilee, että paljonko irtois pointseja ku ollaan vähän treenattu. Mutta täytyy lähteä vähän kauemmas kisaamaan, koska keski-suomen seuraavat aluekoulukisat on vasta joskus elokuussa -_- 

On mulla yks toinenkin ihan hyvä uutinen. Asiahan on nyt niin, että mä sain mopokortin <3
En ois uskonut, että pääsen sitä ajokoetta läpi, mutta se menikin ihan helposti. Vaikka mulla oli vähän paineita ennen koetta. Ensinnäkin siinä oli kattomassa tää Saarijärven porukka, sit Äänekosken porukka ja Suolahden porukkaa ja kaikki oli poikia. Olin varmaan ainut tyttö koko neliökilometrin säteellä, niin ajappa siinä sitten joku ajokoe kun semmonen arvosteleva yleisö seuras siinä vieressä. Mutta mä en saanut yhtään huomautusta toisin kuin eräät, niin läpihän se sit meni :D 
Kyllä nyt on ollut mukavaa ajella tallille, vaikkakin välillä on satanut vettä. Vähän vaan tuntuu lelulta toi mun soliferi autokoulun pösön jäljiltä. Ylämäessä se hyytyy tosi tyylikkäästi ja jos se huonolle tuulelle sattuu niin se ei halua käynnistyä sitten millään ;D Mutta jos mä nyt vähän aikaa pärjäisin hengissä, kattoo sit vaikka jotai Peugeottii jos toi on ihan surkea.

Kauankohan menee, että hepat tunnistaa mun skootterin. Ne tunnistaa meijän mersun, ja sit ne tulee aina siihen lähelle oottamaan kun ne tietää että me tullaan hakemaan niitä. Ekku on seurannut ihmeissään kun oon skootterilla huristellu tallin pihaan, se ei varmaan ennen oo semmosta nähnykkään ;D

Lisään tähän loppuun vaikka sekalaisia kuvia mun kännykästä :D

Tää on otettu joskus sillon kun SM-liigan playoffit oli vielä meneillään ja pukeuduttiin Ekun kanssa JYPin väreihin ku ei ite päästy paikan päälle tsemppaamaan :D
Mulla on näköjään ollu kivaa kun ollaan ajettu heppamessuilta kotiin ;D
Maastolenkki hyytävän kylmässä vesisateessa joskus huhtikuun alussa
Pikkuhiekkakuopilla joskus huhtikuussa
Joskus viime viikolla... Ei enää lunta! :D
Postailen sitten heti taas kun ehdin. Ensi viikon lopussa tapahtuu, joten silloin viimeistään.